Riihimäen Palloseura jatkaa harjoitus- ja pelitoiminnan keskeytystä toistaiseksi.

30.4.2020

RiPS odottaa maan hallituksen 4.5. lupaamia linjauksia koronavirusepidemian ehkäisemiseksi asetettujen rajoitustoimien asteittaisesta lieventämisestä.

Maan hallitus on luvannut ilmoittaa 4.5. mennessä mahdollisista koronavirusepidemian ehkäisemiseksi asetettujen rajoitustoimien lievennyksistä. Riihimäen Palloseura odottaa malttamattomana, että jalkapallotoiminta voidaan jälleen käynnistää. 
Jalkapallolla  ja urheilulla yleensä on suuri merkitys eri ikäisten suomalaisten toimintakyvyn vahvistajina” muistuttaa Riihimäen Palloseuran puheenjohtaja Anssi Kemppi.

Riihimäen Palloseura on yksi toiminta-alueensa suurimmista liikuttajista. Seuran toiminnassa on mukana lähes 700 Riihimäen ja lähikuntien jalkapalloilijaa.

”Toivomme, että harrastustoimintaan asetetut rajoitteet voitaisiin purkaa tai niitä voitaisiin edes lieventää. Mikäli kokoontumisrajoitusta lievennettäisiin edes siten, että maksimissaan 30 henkeä voi kokoontua 
ulkona tapahtuvan liikunnan merkeissä, voisimme välittömästä palata jalkapalloharjoitusten pariin” Kemppi toteaa.


Lisätiedot
Anssi Kemppi
puheenjohtaja
Riihimäen Palloseura ry
p. 040 7257143