Kauden päättäjäisissä palkittiin pelaajia ja juhlistettiin seurayhteisöä
3.11.2026
Puheenjohtaja Mikko Suomalainen aloitti päättäjäispuheensa kysymällä lapsilta, ketkä ovat RiPS kaikkein tärkeimpiä ihmisiä. Vastauksen hän kertoi olevan yksinkertainen:
”Ne olette te. Jokainen teistä!”
Puheessaan Suomalainen muistutti, että joukkueet, valmentajat, harjoitukset ja koko seura ovat olemassa pelaajia varten. Kuluneen kauden aikana on harjoiteltu, pelattu, opittu uusia taitoja, onnistuttu ja välillä myös petytty. Kaikesta huolimatta tärkeintä ei ole otteluiden voittaminen tai tehtyjen maalien määrä, vaan se, että jalkapallo tuottaa iloa, jokainen saa kehittyä ja kaikilla on mahdollisuus kuulua joukkueeseen.
Suomalainen nosti puheessaan esiin myös seuran saamat tunnustukset. RiPS on saavuttanut Olympiakomitean Tähtiseura-tunnustuksen sekä Palloliiton laatujärjestelmässä tason yksi.
Tunnustukset kertovat seurassa tehtävästä pitkäjänteisestä työstä, mutta puheenjohtaja muistutti, että kaikkein tärkeintä on tarjota lapsille ja nuorille hyvä paikka harrastaa, oppia ja viettää aikaa kavereiden kanssa.
Puheen lopuksi Suomalainen kiitti pelaajia, valmentajia, joukkueiden toimihenkilöitä ja perheitä kuluneesta kaudesta.

Kauden onnistujia palkittiin
Päättäjäisissä huomioitiin jälleen pelaajien henkilökohtaisia onnistumisia, kehittymistä ja joukkueen eteen tehtyä työtä. OP Hämeen palkinnoilla palkittiin junioripelaajia kolmessa kategoriassa: vuoden pelaajana, vuoden taistelijana ja vuoden kehittyneimpänä pelaajana. Lisäksi jaettiin ikäluokkien vuoden juniori- ja pelaajapalkinnot sekä muita erityistunnustuksia.
P2020, P2019 ja T2019-20 palkittiin koko joukkue RiPS-viirillä.

Vuoden pelaajalla on vahva halu, poikkeukselliset taidot ja kyvyt auttaa myös omalla toiminnallaan kanssapelureitaan. Vuoden pelaaja erottuu kentällä, mutta myös sen ulkopuolella edukseen. Vuoden pelaaja pyrkii aina parhaaseensa ja se myös näkyy pelaajasta. Pelaaja kykenee kentällä suorituksiin, joka saa yleisönkin tempautumaan mukaansa. Vuoden pelaajan tekemisen taso ei heilahtele harjoituksissa tai peleissä, vaan vahva tekemisen laatu on osa hänen pelaajaidentiteettiään.
P2018 Tapio Pham Drammeh
T2017-18 Luna Kulmala
P2017 Iivari Leppänen
P2016 Aarni Juhola
T2015-16 Siiri Sihvonen
P2015 Elias Rapp
P2014 Manuel Bitter
RiPS Keltainen (2012-16-syntyneiden harrastejoukkue) Juho Juvonen
T2013-14 Seela Jaakkola
P2013 Juho Kosenius
T2011-12 HyPS/RiPS yj Lumi Hyytiäinen
C-pojat Julius Varis, Teemu Haapalainen, Lauri Meronen
B-tytöt HyPS/RiPS YJ Iita Tulirinta
B-pojat RiPS/HyPS YJ Iikka Liitola
A-pojat RiPS/HyPS YJ Roope Kotonen

Vuoden taistelija on pelaaja, jonka haluat omaan joukkueeseesi, mutta et halua pelata häntä vastaan. Vuoden taistelijan tunnistaa kentältä jo kaukaa, sillä hän pelaa tilanteet aina loppuun täysillä ja suurella sydämellä. Vuoden taistelija tuo joukkueensa pelaamisen puhtia ja ryhtiä loistavalla asenteellaan, joka myös tarttuu muihin. Hän näyttää omalla esimerkillään, että pelin tai yksittäisen tilanteen voittaminen ei ole kaikki kaikessa, mutta niiden voittamisen haluaminen on.
P2018 Manu Tonttila
T2017-18 Maisa Tiilola
P2017 Eetu Nikander
P2016 Oliver Sinisalo
T2015-16 Aino Ahoniemi
P2015 Lenne Hallberg
P2014 Eetu Tamminen
RiPS Keltainen (2012-16-syntyneiden harrastejoukkue) Ryukichi Zotti
T2013-14 Vilma Palonen
P2013 Joel Turkulainen
T2011-12 HyPS/RiPS yj Fenja Baldschun
B-tytöt HyPS/RiPS YJ Helena Koppel
B-pojat RiPS/HyPS YJ Aabraham Makaroff
A-pojat RiPS/HyPS YJ Joona Koliseva

Vuoden kehittynein pelaaja on näyttänyt omalla tekemisellään kuinka pitkäjänteisellä ja määrätietoisella toiminnalla on mahdollisuus ottaa isojakin harppauksia eteenpäin jalkapalloilijana. Kehittynein pelaaja ei ole osoittanut kehittymistä vain yhdessä osa-alueessa vaan on ottanut selkeitä näkyviä harppauksia eteenpäin kokonaisvaltaisesti. Kehittynein pelaaja on omalla toiminnallaan osoittanut, mitä kehittyminen jalkapallossa vaatii. Kehittyminen ei ole ainoastaan yksittäisiä harjoituskertoja siellä täällä vaan se on erityistä heittäytymistä ja sitoutumista lajin toimintaan.
P2018 Väinö Hannula
T2017-18 Hilla Ruotsalainen
P2017 Elmo Luostarinen
P2016 Emir Ghazali
T2015-16 Pinja Mäkitalo
P2015 Rasmus Ruusunen
P2014 Vili Lastunen
RiPS Keltainen (2012-16-syntyneiden harrastejoukkue) Lenni Heinonen
T2013-14 Fanni Palomäki
P2013 Valtteri Kaitanen
T2011-12 HyPS/RiPS yj Sylvi Nurminen
B-tytöt HyPS/RiPS YJ Kaisla Ruuskanen
B-pojat RiPS/HyPS YJ Eetu Auranen
A-pojat RiPS/HyPS YJ Aaro Aaltonen

Vuoden poika- ja tyttöjuniori (2015-syntyneet)
Vuoden poikajuniori: Vilho Laurila
Vuoden tyttöjuniori: Jadessa Lappalainen

Vuoden poika- ja tyttöpelaaja (b-juniorit)
Vuoden tyttöpelaaja: Alexandra Mattheiszen
Vuoden poikapelaaja: Lukas Rommel

Erityispalkinto RiPS-kannattajille
Vuoden RiPS-henki-teosta 2026 palkittiin Edvin Laanterä. Puheenjohtaja Mikko Suomalainen sanoi puheessaan: "Yksi hieno osa urheilukulttuuria on kannattaminen. Se, että oman seuran puolesta eletään, iloitaan, joskus petytäänkin, mutta ennen kaikkea ollaan mukana ja kannustetaan. Tällä kaudella lippuja on heilutettu, rumpuja soitettu ja omaa seuraa kannustettu. Eikä pelkästään edustusjoukkueen kotipeleissä, vaan myös miesten kakkosjoukkueen otteluissa ja vieraspeleissä aina Hausjärveä ja Heinolaa myöten. Mukaan on saatu myös uusia kannattajia."
Vaikka palkinto luovutettiin Edvinille, kiitos kuuluu koko RiPS Ultrien porukalle, jotka ovat näyttäneet hienoa esimerkkiä siitä, että jokainen voi olla mukana rakentamassa oman seuransa toimintaa ja yhteishenkeä.

Pyöräilykisan ja Kilometrikisan polkijat palkittiin
Lisäksi päättäjäisissä palkittiin kevään pyöräilykilpailusta P2015-joukkue, joka pyöräili harjoituksiin ja peleihin kaikkein eniten.
Riihimäen Palloseura osallistui valtakunnalliseen Kilometrikisaan. Kilometrikisan neljä eniten kilometrejä kerännyttä juonioripelaajaa palkittiin RiPS-pipolla:
Manu Tonttila P2018 1030,6 km
Edvin Laanterä P2015 854,6 km
Elias Rapp P2015 676 km
Joel Henriksson P2019 489 km

