Jäitä hattuun – Liikuntapalveluiden säästöpaineissa tarvitaan harkintaa ja pitkäjänteistä yhteistyötä

9.11.2017 klo 09:00

Riihimäen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelmat keskusteluttavat sekä kulttuuriväkeä että urheiluseuraväkeä.

Jokainen meistä ymmärtää, että tiukassa taloustilanteessa toimintoja ja budjettia on tarkasteltava kriittisesti uusia tehokkaampia toimintamalleja etsien. Kaupunginhallitus teki kokouksessaan 6.11.2017 tärkeän arvovalinnan päättäessään, että liikuntapaikkojen käyttömaksuja ei koroteta vuonna 2018. Säästötavoitteen saavuttaminen edellyttää liikuntatoimelta näin ollen muita keinoja.  Urheiluseurojen avustusten lakkauttamisen on ilmoitettu olevan seuraava vaihtoehto.  On kuitenkin syytä toivoa viranhaltijoilta ja poliittisilta päätöksentekijöiltä huolellista harkintaa ennen päätöksentekoa.


Riihimäkeläinen jalkapalloväki on valmis omalta osaltaan yhdessä kaupungin kanssa etsimään uusi luovia ratkaisuja taloudellisesti kestävän ja kuntalaisia palvelevan liikuntatoiminnan kehittämiseksi.  Muistutettakoon myös, että monet liikunnan ja urheilun harrastajat maksavat tälläkin hetkellä käyttömaksuja.  Jalkapalloväen, kaupungin ja yksityisten toimijoiden yhteistyönä on kaupunkiin saatu jo jalkapallon talviharjoittelun mahdollistava Valio-areena, jonka käyttö- ja rahoituskustannukset katetaan jalkapallon harrastajien ja heidän perheidensä kukkarosta.

Samaan aikaan Riihimäen liikuntapoliittiset linjaukset näyttäytyvät käyttäjän näkökulmasta välillä ristiriitaisilta. Saimme kaupunkiin muutama vuosi sitten upean tekonurmikentän, joka kuitenkin jäädytetetään luistinradaksi juuri silloin, kun tekonurmea eniten tarvittaisiin.  Niin kauan kuin kaupungilla on varaa tällaiseen satojen tuhansien eurojen arvoisen investoinnin vajaakäyttöön, selviämme varmasti myös ilman seura-avustusten lakkauttamista. Paniikkiratkaisujen sijaan tarvitaan pitkän tähtäimen innovatiivista kehittämissuunnitelmaa, joka onnistuu ja toteutuu ainoastaan kaupungin ja seuratoimijoiden yhteistyönä.  Kuten kaikki poliittiset päätökset, myös liikuntatoiminnan suunnitelmat ja rahoitus ovat arvovalintoja. Vaihtoehtoja löytyy aina.

Anssi Kemppi
puheenjohtaja
Riihimäen Palloseura ry